Kaiken alku
Pohdiskelin mistä alottaisin tän tarinan. Kiinnostaisi kirjoittaa heti aikuiselämästä, mutta päätin kuitenkin valottaa hieman myös lapsuutta ja varhaisteineyttä. Sillai ihan lyhyesti vaan.
Olen asunut aina äitini kanssa. Isääni en ikinä ehtinyt tuntemaan, mulkku kun otti ja lähti äitin kerrottua olevansa raskaana. Eikä kuuleman mukaan ollut ensimmäinen kerta, tai ainakaan ei ole tekemisissä kenenkään lastensa kanssa. Serkkuuni tutustuin ylä-asteella sattuman kautta, kun hokasin saman sukunimen. Silloin puhuttiin kaikennäköistä sen suvun asioista ja ollaan tekemisissä nykypäivänäkin. Hassua, miten ihmisten tiet kohtaavat.
Isäpuolia lapsuuteeni mahtui useita. Ensimmäinen, kenet oikeasti muistan, oli Juha. Hän on myös pikkuveljeni isä ja olivat äidin kanssa yhdessä muistaakseni 13-14 vuotta. Sitten yhtenä päivänä äiti sanoi, että heille on tulossa talon katsoja, laittavat siis talon myyntiin ja samalla lusikat jakoon. Olin oikeestaan vaan tyytyväinen asiasta. Näin useesti miten äiti kärsi suhteesta eikä se helppoa kellekään ollut. Juhalla oli hieman taipumusta aggressiivisuuteen, etenkin muutaman oluen jälkeen. Minulle Juha ei ikinä tehnyt mitään, ei edes ollut lähellä. Lähinnä se oli semmosta naljailua ja vittuilua. Siivouksesta, nukkumisesta, tietokoneella olemisesta, tavaroiden säilyttämisestä. Muistan kerran, kun hän vei ratsastuskypäräni säilöön autotalliin. Kysyin seuraavan kerran lähtiessäni, että missä se on. ”No en mie sitä oo paljoo tarvinnu.” Pikkujuttuja, mut silti elämä ois ollu helpompi ilman. Aina ei tienny mitä uskalsi tehdä tai sanoa ilman, että tuli paskaa niskaan.
Pikkuveljillä oli vaikeempaa. Tai oikeestaan Ossilla, vanhemmalla. Ossi oli hyvin temperamenttinen lapsi ja sen takia nykyisinkin vaikeuksissa. Juha ja Ossi on hyvin samanlaisia ja siksi eivät tule keskenään toimeen. Yhden tapauksen muistan kuin eilispäivän. Ossille opetettiin luistimien narujen solmimista. Kuuntelin omassa huoneessani. Ossilla kun ei heti ekalla kerralla ottanut onnistuakseen, niin Juha turhautui ja sen jälkeen Ossi turhautui. Taisi muistaakseni luistin lentää, kun Ossi heitti sen ja juoksi sen jälkeen huutaen omaan huoneeseensa ja sänkyynsä. Juha meni perässä, vihaisena, ja kohotti nyrkkinsä. Äiti meni perässä ja huusi Juhalle, että älä lyö poikaa.
Muistan sen aina. Miten äiti huusi Juhalle. Miten Juha huusi Ossille. Miten Ossi itki hysteerisenä sängyssä. Miten Juha meni ovet paukkuen tupakalle ja äiti jäi Ossin kanssa huoneeseen itkemään. Miten myöhemmin Juha itkien pyysi äitiltä anteeksi ja sanoi, ettei olisi pystynyt estämään itseään, jos äiti ei olisi tullut väliin. Miten myöhemmin illalla menin Ossin huoneeseen ja halasin, kun muutakaan en voinut. Miten voimattomalta tuntui. Vihaiselta. Petetyltä.
Äiti oli tietysti se, kuka otti eniten osumia. En muista kertaakaan, että Juha olisi lyömällä lyönyt, mutta ikinä ei tiedä, mitä tapahtuu, kun lapset lähtee viikonlopuksi mummolaan. Muistan riitoja, joissa äiti sai mukillisen kylmää vettä päällensä. Muistan huutoa ja nyrkillä pöytään takomista. Muistan syytöksiä, joissa ei ollut mitään perää. Kerran muistan, kun menin kotiin. Tajusin heti, että siellä oli riita käynnissä. Avasin huoneeni oven, kun Juha huusi minua. Menin keittiöön ja Juha sanoi, että katso nyt, minkälainen huora tuossa istuu. Tiesitkö, että äitis on semmonen? Jahtaa miehiä tuolla ympäri kyliä, tuo huora? Käännyin ympäri ja menin huoneeseeni. Myöhemmin Juha lähti autolla ajamaan, eikä tullut pitkiin aikoihin takaisin. Itkin. En se puolesta, mitä Juha oli sanonut, koska tiesin, ettei se pitänyt paikkansa. Vaan sen puolesta, mitä äiti joutui kestämään.
Pian tämän jälkeen tulikin ilmoitus talon myymisestä.
Nimet muutettu.
